Haku tältä sivulta. Asiantuntija- ja väitöskirjatietokannoissa on oma hakutoiminto.

Väitöskirjahaku

Web sisällön esitys

Voit täyttää yhden tai useamman hakukentän. Jos haluat  selata kaikkia tietokannan väitöskirjoja, jätä kaikki kentät tyhjiksi ja paina "Hae". Hakutulos tulee näkyviin sivun alaosaan. Valitsemaasi hakutuloslinkkiä näpäyttämällä saat näkyviin kirjan tarkemmat tiedot ja useimmista myös yhteenvedon. Voit halutessasi vaihtaa hakutuloksen kieltä sivun yläosan kielivalikosta. Asiasanoitus puuttuu monista väitöskirjoista ja siksi asiasanahaku on osin puutteellinen.

publicationSearch
Tekijän nimiKyrölä, Katariina
TyyppiVäitöskirja
NimekeThe Weight of Images. Affective Engagements with Fat Corporeality in the Media
Julkaisuvuosi2010
YliopistoTurun yliopisto
TiedekuntaHumanistinen tiedekunta
Laitos/oppiaineMediatutkimus
JulkaisukieliEnglanti
ISBN978-951-29-4236-7
ISSN0082-6987
KustantajaTurun yliopisto
KustannuspaikkaTurku
YhteenvetoKuvien paino. Affektiivisia kohtaamisia lihavan ruumiillisuuden mediaesitysten kanssa

Katariina Kyrölä tarkastelee väitöstutkimuksessaan, kuinka lihavuuden mediakuvastot vetoavat katsojien tunteisiin ja ruumiillisuuteen sekä muovaavat näin kulttuuris-henkilökohtaisia, sukupuolittuneita ruumiinkuvia. Mediakuvien ja katsojien kohtaamisia teoretisoidaan eräänlaisena ruumiillisena koulutuksena, jossa molemmat osapuolet painautuvat toisiaan vasten niin huomaamattomilla kuin ravisuttavillakin tavoilla.

Kyrölän tutkimus on samalla kansainvälisesti ensimmäinen, missä analysoidaan ja vertaillaan lihavuuden esitystapoja useissa eri medioissa ja mediagenreissä, sanomalehdistöstä elokuvaan, komediasta pornoon.

Kyrölä haastaa lihavuustutkimuksen valtavirran väittämällä, että lihavuutta ei pidä tarkastella lähtökohtaisesti ongelmana, vaikka mediassa lihavien harteille sysätään toistuvasti koko ruumiillisen arvaamattomuuden ja katoavaisuuden paino. Lihavuus ja painokysymykset ovat niin tunnelatautuneita aiheita nykyajan mediakulttuurissa, että ne vaikuttavat väistämättä nykykatsojien ja -lukijoiden ruumiinkuviin - usein elämää rajoittavilla tavoilla.

Kyrölän tutkimusaineisto käsittää sanoma- ja viihdelehtijuttuja, tv-sarjoja, dokumentteja, elokuvia ja internetsivustoja 1990- ja 2000-lukujen suomalaisesta ja angloamerikkalaisesta mediasta. Hän käsitteellistää aineistosta viisi keskeistä tapaa, joilla katsojien tunteisiin vedotaan lihavuuden avulla: pelko, kolmio häpeä-inho-ylpeys, nauru, räjähtävyys ja halu.

Sanomalehdistössä lihavuus näyttäytyy ennen kaikkea kasvottomana terveys- ja talousuhkana. Tämä tuottaa Kyrölän mukaan painostavaa pelon ilmapiiriä, joka koskee kaikenkokoisia lukijoita, ei ainoastaan lihavia. Tositelevision ja viihdelehdistön laihdutustarinoissa puolestaan etenkin naisten lihavuuteen kytketään inhoa ja häpeää, joihin katsoja temmataan mukaan, ja ainoana mahdollisuutena niistä vapautumiseksi tarjotaan laihdutusta. Ylpeyden hinta on sulkeutunut ruumiinkuva, jonka kestämättömyys vertautuu syömishäiriöön.

Katsojiin vedotaan lihavuuden avulla myös naurattamalla. Mediassa tämä pohjautuu usein ristiriitaan lihavan hahmon ruumiin ja hänen ruumiinkuvansa välillä: etenkin häpeämättömät lihavat naiset esitetään "harhaisina" ja siten koomisina. Kyrölä näkee silti häpeämättömän naurun nautinnossa eniten mahdollisuuksia katsojien ruumiinkuvan avaamiseen joustavammaksi. Toisaalta joissakin elokuvissa lihavuudesta tulee myös räjähtävä, tuhoava ominaisuus: puhe lihavuudesta paisuvana terveysuhkana kääntyy elokuvafantasioiksi, joissa lihavat hahmot paisuvat ja räjähtävät katsojien iholle, venyttäen ja rikkoen rajoja elävän ja kuolleen aineen välillä.

Lopulta lihavuutta kutsutaan katsomaan nykyisin myös positiivisena ominaisuutena esimerkiksi lihavien missikisoissa ja lihavuutta ihannoivassa internetpornossa. Positiivisten kuvastojen ongelma kuitenkin on, että niissä esiintyy lähes yksinomaan naisia, ja positiivisuus määritellään samaksi kuin tuleminen nähdyksi haluttavana ja seksikkäänä.

Kyrölä ehdottaa feministisiin ruumiillisuuden teoretisointeihin tukeutuen, että lihavuus pitäisi hyväksyä osaksi mahdollisten ja arvokkaiden ruumiinkuvien kirjoa. Kyrölä käyttää tutkimusmateriaalina myös omia katsomiskokemuksiaan tutkijana ja entisenä syömishäiriöisenä esittäen, että valtavirtamedia olettaa hoikan katsojan ilman ruumiinkuvaongelmia, vaikka vain harva nykyisin sopii muottiin.
Tulosta