Haku tältä sivulta. Asiantuntija- ja väitöskirjatietokannoissa on oma hakutoiminto.

Väitöskirjahaku

Web sisällön esitys

Voit täyttää yhden tai useamman hakukentän. Jos haluat  selata kaikkia tietokannan väitöskirjoja, jätä kaikki kentät tyhjiksi ja paina "Hae". Hakutulos tulee näkyviin sivun alaosaan. Valitsemaasi hakutuloslinkkiä näpäyttämällä saat näkyviin kirjan tarkemmat tiedot ja useimmista myös yhteenvedon. Voit halutessasi vaihtaa hakutuloksen kieltä sivun yläosan kielivalikosta. Asiasanoitus puuttuu monista väitöskirjoista ja siksi asiasanahaku on osin puutteellinen.

publicationSearch
Tekijän nimiSaarimäki, Pasi
TyyppiVäitöskirja
NimekeNaimisen normit, käytännöt ja konfliktit – Esiaviollinen ja aviollinen seksuaalisuus 1800-luvun lopun keskisuomalaisella maaseudulla
Julkaisuvuosi2010
YliopistoJyväskylän yliopisto
TiedekuntaHumanistinen tiedekunta
Laitos/oppiaineHistorian ja etnologian laitos
JulkaisukieliSuomi
ISBN978-951-39-3882-2
ISBN elektr.978-951-39-3830-7
ISSN1459-4331
KustantajaJyväskylän yliopisto
KustannuspaikkaJyväskylä
AsiasanatMultia; aviottomat lapset; sukupuoli; aviorikokset; kihlaus; käräjät; maaseutu; Keuruu; Keski-Suomi; avioliitto; paikallisyhteisöt; kirkko; normit; seksuaalisuus; Pihlajavesi; 1800-luku
Linkki verkkojulkaisuun Saarimäki, Pasi 2010
YhteenvetoSaarimäki tarkastelee väitöskirjassaan niitä tilanteita 1800-luvun lopun keskisuomalaisella maaseudulla, jolloin ihmisten seksuaalinen käyttäytyminen joutui konfliktiin paikallisyhteisön, kirkon, lainsäädännön ja oikeuslaitoksen normien kanssa.

Sallittu ja kielletty seksuaalisuus määrittyivät pitkälti avioliittoinstituution kautta. Evankelisluterilaisen kirkon normistossa avioliiton ulkopuolinen seksuaalisuus (huoruus) ja esiaviollinen sukupuolielämä (salavuoteus) olivat väärin. Myös vanhemmista kirkkolaeista periytyvä lainsäädäntö kriminalisoi kyseiset suhteet. Paikallisyhteisö ei periaatteessa hyväksynyt esiaviollisia suhteita mutta käytännössä sieti ja hyväksyi, jos suhteiden oletettiin johtavan avioliittoon. Seksuaalisuhteita ilman avioliittoaikeita tai huoruutta paikallisyhteisö sen sijaan paheksui.

Maaseudulla esiaviollinen seksuaalielämä oli yleistä ja usein naiset olivat vihille mennessä jo raskaana. Käytännön ongelmia tulikin vasta, jos avioliittoprosessi katkesi esimerkiksi miehen hylkäämisen tai avioliiton mahdottomuuden takia. Raskauden sattuessa tämä johti aviottomiin lapsiin ja pahimmassa tapauksessa jopa lapsenmurhiin. Vaikka avioton lapsi oli paikallisyhteisössä negatiivinen asia, aviottoman lapsen äitiin suhtautuminen vaihteli suurestikin. Usein yhteisö käänsi moralisoivan katseensa kohti lapsen isää, vaatien tältä avioliittoa tai ainakin lapsensa elättämistä.

Toisinaan ihmiset toimivat myös tietoisesti normeja vastaan. Selkeintä tämä oli avioliiton ulkopuolisissa suhteissa. Pitempiaikaiset suhteet, joissa elettiin vihkimättöminä, ärsyttivät erityisesti kirkkoa. Esimerkiksi liian pitkissä kihla-ajoissa kirkko jopa haastoi kihlaparit toisinaan käräjille, pyrkien pakottamaan heidät avioliittoon.

Paikallinen papisto haastoi käräjille myös huoruuteen syyllistyneitä. Papisto myös nuhteli heitä yksityisesti ja kirkkoneuvostossa. Aviottomia äitejä puolestaan ripitettiin erikseen kirkossa. Oikeuslaitos ei ollut kovin kiinnostunut antamaan sakkoja salavuoteudesta, mutta huoruudesta se antoi tuomioita. Syylliseltä osapuolelta kiellettiin uuteen avioliittoon meneminen. Koska myös salavuoteus oli kiellettyä, heiltä evättiin tällöin seksuaalinen kanssakäyminen kokonaan. Joskus oikeus tuomitsi riitelevät kihlaparit juridisesti aviopariksi, mikä johti pahimmassa tapauksessa pitempiaikaisiin huoruussuhteisiin muiden kanssa. Seksuaalisuudella oli täten oikeudellisia seurauksia.

Käräjien kautta voitiin myös parantaa elämäntilannetta. Aviottomat äidit pyrkivät niiden kautta saamaan lapselleen elatusta ja puolustamaan uhatuksi joutunutta seksuaalista mainettaan. Aviottoman lapsen isät olivatkin käräjille jouduttuaan hankalassa tilanteessa. Oikeuden kautta voitiin hakea myös kihla- ja avioeroa.

Sallittu ja kielletty seksuaalisuus määräytyivät avioliitto-odotusten ja normien mukaisen avioliiton kautta. Paikallisyhteisö oli tärkein väylä normien omaksumisessa, kun taas kirkko ja oikeuslaitos pystyivät rankaisemaan tai rajoittamaan ihmisten elämää vasta jälkikäteen. 1800-luvun lopun maaseudulla ihmiset pyrkivät elämään normien mukaisesti, sosiaalinen paine oli siihen kova. Ulkoiset tai henkilökohtaiset syyt toisinaan estivät sen. Tietoiset normienrikkojat olivat vähemmistössä.

Saarimäki tarkasteli naimattomia ihmisiä, kihloissa ja naimisissa olevia Keuruun, Multian ja Pihlajaveden pitäjissä 1800-luvun kahtena viimeisenä vuosikymmenenä. Tutkimuksen aineistona on oikeuspöytäkirjoja esimerkiksi lapsenelatus-, huoruus- ja lapsenmurhatapauksia ja erilaisia kirkollisia lähteitä.
Tulosta