|
|
Web sisällön esitys Sukupuoli vaikuttaa koulunkäyntiin ja ammatinvalintaan. Koulutusta koskevan tasa-arvopolitiikan tavoitteena on, että kasvatus ja koulutus tukisivat oppilaiden koulu- ja opiskelumenestystä sukupuolesta riippumatta. Myös sukupuolen mukaan eriytynyttä koulutusalan valintaa eli niin sanottua segregaatiota halutaan vähentää. Tasa-arvotavoitteet yltävät aina päivähoidon varhaiskasvatuksesta korkeakoulumaailmaan. Koulutusta ja sukupuolta koskevaan tietoon voi perehtyä seuraavien alaotsikoiden kautta: Laki edellyttää sukupuolten tasa-arvoa koulutuksessaTasa-arvolaki kieltää sukupuoleen perustuvan syrjinnän. Lain 5 § edellyttää, että viranomaisten ja oppilaitosten sekä muiden koulutusta ja opetusta järjestävien yhteisöjen on huolehdittava, että naisilla ja miehillä on samat mahdollisuudet koulutukseen ja ammatilliseen kehitykseen. Opetuksen, tutkimuksen ja oppiaineiston pitää tukea tämän toteutumista. Tasa-arvolain 6 b § määrittää, että oppilaitosten on laadittava henkilöstön ja opiskelijoiden edustajien kanssa toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma. Suunnitelman pitää sisältää oppilaitoksen tasa-arvotilanteen ja siihen liittyvien ongelmien kartoitus sekä tarpeelliset toimenpiteet tasa-arvon edistämiseksi. Vaatimus toiminnallisesta tasa-arvosuunnitelmasta ei koske perusopetusta. Jos perusopetusta antavassa oppilaitoksessa työskentelee vähintään 30 työntekijää, on kuitenkin tehtävä tasa-arvolain 6 a § vaatima henkilöstöpoliittinen tasa-arvosuunnitelma. Tasa-arvolain mukaan on myös kiinnitettävä erityistä huomiota tasa-arvon toteutumiseen opiskelijavalinnoissa, opetusta järjestettäessä ja opintosuorituksia arvioitaessa. Erityistä huomiota vaatii myös seksuaalisen häirinnän ja sukupuolen perusteella tapahtuvan häirinnän ehkäiseminen ja poistaminen. Perusopetuslain 2 § toteaa, että opetuksen tulee edistää tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa. Perusopetusta, lukiokoulutusta ja ammatillista koulutusta koskevat lait käsittelevät tasa-arvoa yleisellä tasolla ilman erityisiä viittauksia sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta edellyttää 4 §:ssään, että opetuksessa otetaan erityisesti huomioon tyttöjen ja poikien erilaiset tarpeet sekä kasvun ja kehityksen erot. Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän muun muassa seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Tämä syrjintäkielto koskee myös koulutusta. Oppilaitosten tasa-arvosuunnittelun avuksiYhteiseen ymmärrykseen tasa-arvosta. Opas oppilaitoksen tasa-arvosuunnitelman laadintaan [PDF] antaa lähtökohtia ja ideoita tasa-arvotyöhön lukioissa, ammatillisessa koulutuksessa ja ammatillisessa aikuiskoulutuksessa. Opetushallitus 2008. Tasa-arvosuunnitelmien seuranta. Lukioiden, ammatillisten oppilaitosten ja vapaan sivistystyön oppilaitosten tasa-arvosuunnittelu [PDF] on ensimmäinen perusselvitys oppilaitosten tasa-arvosuunnittelusta, ja se kattaa myös henkilöstöpoliittisen tasa-arvosuunnittelun. Raportti perustuu kyselyyn, jonka Opetushallitus teki syksyllä 2009 tasa-arvosuunnittelun etenemisestä oppilaitoksissa. Opetushallitus 2010
|
Web sisällön esitys AjankohtaistaReilut 2,5 miljoonaa lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmalle OKM - 9.5.2012 Poikien ja tyttöjen lukutaitoa heikentävät eri asiat STT - 11.4.2012 Luonnontieteiden seuranta-arvioinnissa pojat osasivat hyvin fysiikkaa ja tytöt biologiaa Opetushallitus - 10.4.2012 Pojilta sujuu päässälasku, tytöiltä ongelmanratkaisu Opetushallitus - 27.3.2012 Naiset valmistuivat korkeakouluista miehiä nopeammin Tilastokeskus - 20.3.2012 Miehet keskeyttivät koulutuksen naisia useammin Tilastokeskus - 20.3.2012 Web sisällön esitys Suunnitelmia ja politiikkaohjelmiaKoulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011–2016 Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012–2015 [PDF] Web sisällön esitys Minna.fi-artikkeleita koulutuksesta
Web sisällön esitys Väitöskirjoja Minnan tietokannassaVäitöskirjatietopankista löytyy viimeaikaisia väitöskirjoja koulutukseen, sukupuoleen ja tasa-arvoon liittyen, kun laitat hakuun asiasanaksi esimerkiksi koulu, koulutus, kasvatus tai opiskelu.
|

