Haku tältä sivulta. Asiantuntija- ja väitöskirjatietokannoissa on oma hakutoiminto.
Web sisällön esitys

EU:n tasa-arvopolitiikka tunnetuksi

Euroopan unionin tasa-arvopolitiikkaa ei Suomessa tunneta kovinkaan hyvin. Tasa-arvoasiain neuvottelukunta (TANE) on julkaissut kirjan "Euroopan unioni tasa-arvoa tekemässä" -kirjan tehdäkseen aihetta tutummaksi.

EU:lla on jo pitkä perinne miesten ja naisten tasa-arvon edistämisessä. Viime vuosina EU on omaksunut pohjoismaisen tasa-arvon periaatteen, jonka mukaan yhteisön on luotava rakenteelliset edellytykset tasa-arvon toteutumiselle. Työn ja perheen yhteensovittaminen on edennyt, koska naisten työllisyysasteen nostaminen monissa maissa on myös talouden kulmakiviä. Pohjoismaiset tasa-arvo-opit ovat levinneet muun muassa Saksaan, jossa isille korvamerkitty vanhempainvapaa on jo pidempi kuin Suomessa.

Perinteisten tasa-arvoteemojen lisäksi julkaisussa tuodaan esiin myös vähemmälle huomiolle jääneitä sukupuolten tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä. Näitä ovat miehet ja tasa-arvopolitiikka, tasa-arvonäkökulma ilmastonmuutoksesta käytävässä keskustelussa sekä naisten ja miesten asema talouden taantuman aikana.

TANEn puheenjohtaja, EU-parlamentin jäsen Heidi Hautala suhtautuu optimistisesti EU:n nykykehitykseen sukupuolten tasa-arvon edistämisessä.

- "Espanja on ottanut puheenjohtajakautensa ohjelmaan ilahduttavan vahvasti tasa-arvoteemoja. Tarkoitus on edetä naisiin kohdistuvan väkivallan sekä ihmiskaupan torjunnassa. Olen tyytyväisenä kuunnellut tulevaa sisäasiain komissaari Cecilia Malmströmiä, joka on ilmoittanut, että ihmiskauppaa ei voi käsitellä ottamatta mukaan prostituutiokysymystä".

Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan mukaan on tärkeää, että Suomi pysyy EU:n etujoukossa aktiivisena unionin tasa-arvopolitiikan edistäjänä.

Lataa koko julkaisu STM:n verkkosivuilta [PDF]

Kirjan voi myös tilata painettuna osoitteesta tane[at]stm.fi