Tuoreet selvitykset:
Tasa-arvopolitiikan tavoitteet korkealla, tuloksissa toivomisen varaa

Virallisen tasa-arvopolitiikan asiakirjoihin on kirjattu kunnianhimoisia tavoitteita sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi. Erityisesti työelämän ja koulutuksen alueella on myös toteutettu runsaasti toimenpiteitä mm. tasa-arvosuunnittelun kehittämiseksi, segregaation purkamiseksi ja naisten tutkijanuran edistämiseksi. Sukupuolinäkökulman huomioiminen on kuitenkin monilla politiikka-alueilla puutteellista.

Hallitus antaa vuoden 2010 syksyllä eduskunnalle selonteon naisten ja miesten tasa-arvosta. Selonteko on meillä ensimmäinen laatuaan. Tasa-arvopolitiikan vaikuttavuutta ja kehittämistarpeita kartoitetaan vastikään ilmestyneissä taustaselvityksissä, jotka sosiaali- ja terveysministeriö on tilannut tasa-arvoselonteon valmistelun tueksi. Selvitykset käsittelevät tasa-arvoa koulutuksen ja tutkimuksen piirissä sekä työelämässä, työn ja perheen yhteensovittamista, naisiin kohdistuvan väkivallan torjumista sekä tasa-arvoviranomaisten institutionaalista asemaa.

Työelämän tasa-arvopolitiikka

Suomessa naisten ja miesten työllisyysasteiden ero on pienempi kuin missään muussa EU-maassa. Korkea koulutus ja julkiset hoivapalvelut ovat kohentaneet naisten työmarkkina-asemaa. Raija Julkusen mukaan työelämän tasa-arvosaavutukset ovat kuitenkin jääneet kauas tavoitteista. Työmarkkinoiden segregaation purkautuminen ja sukupuolten palkkakuilun kapeneminen on tuskallisen hidasta. Monista naisyrittäjyyttä tukevista toimista huolimatta naisten osuus yrittäjistä on pysytellyt noin kolmanneksessa. Yksinhuoltajien heikentynyt työmarkkina-asema on yksi niistä epäkohdista, jotka ovat jääneet tasa-arvopolitiikassa huomiotta. Moniperusteisuus, sukupuolen risteäminen esimerkiksi etnisen taustan kanssa, ei sekään ole päässyt työelämän tasa-arvon asialistalle. 

Työ ja perhe

Työn ja perheen yhteensovittaminen kuuluu tasa-arvopolitiikan kestoaiheisiin. Päähuomio on kohdistettu vanhempainvapaan jakamiseen. Jaettua vanhemmuutta tukevista lainmuutoksista huolimatta miesten perhevapaiden käyttö on edennyt hitaasti. Johanna Lammi-Taskulan, Minna Salmen ja Sanna Parrukosken raportissa suositetaan, että perhevapaajärjestemää yksinkertaistetaan ja kehitetään 6+6+6 –mallin mukaisesti. Siinä perhevapaa koostuisi kolmesta kuuden kuukauden jaksosta, joista yksi on kiintiöity äidille, yksi isälle ja yksi on jaettavissa vanhempien sopimalla tavalla. Jaettuun vanhemmuuteen keskittyvät tavoitteet ovat jättäneet varjoonsa yksinhuoltajien ja epätyypillisten perheiden tarpeet ja ongelmat. Tasa-arvopolitiikan toivotaan jatkossa huomioivan sekä erilaiset perheet että eri perhevaiheet.

Koulutus ja tasa-arvo

Naisten koulutustaso on Suomessa korkeampi kuin miesten. Koulutuksen jakautuminen tyttöjen ja poikien tai naisten ja miesten aloihin on kuitenkin jyrkkä. Segregaation lieventäminen on keskeinen tasa-arvopolitiikan tavoite, mutta laajasta hanke-, kehittämis- ja tutkimustoiminnasta huolimatta sukupuolijako on sitkeä erityisesti ammatillisessa koulutuksessa. Korkeakoulutuksessa segregaatio on lieventynyt enemmän. Heli Kuusen, Ritva Jakku-Sihvosen ja Marika Koramon selvityksessä ehdotetaan mm. peruskoulun työelämäjaksojen sekä pääsy- ja soveltuvuuskokeiden kehittämistä siten, että ne tukevat sukupuolirajat ylittäviä koulutus- ja ammatinvalintoja.

Kristiina Brunilan kirjoittamassa korkeakoulutusta ja tutkimusta koskevassa selvityksessä tasa-arvopolitiikka ja korkeakoulu- ja tiedepolitiikka näyttäytyvät erillisinä saarekkeina. Naistutkimuksen, korkeakoulujen piirissä tehdyn tasa-arvotyön ja –hankkeiden kokemuksia ei ole riittävästi hyödynnetty korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa.

Naisiin kohdistuvan väkivallan torjuminen

Suomi on saanut YK:n alaiselta naisten syrjinnän vastaista sopimusta valvovalta CEDAW-komitealta toistuvasti moitteita siksi, että naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn ei ole panostettu riittävästi. Taina Riskin selvityksessä perätään kokonaisvaltaisempaa, poikkihallinnollista otetta ja pysyviä resursseja lähisuhde- ja perheväkivallan torjumiseen. Väkivallan osapuolille suunnattuja palvelujärjestelmiä tulisi vahvistaa. Lainsäädäntöä tulisi kehittää siten, että rikostunnusmerkistö huomioisi nykyistä paremmin naisiin kohdistuvan väkivallan erityispiirteet.

Tasa-arvoelinten institutionaalinen asema

Anne Maria Holli ja Marjo Rantala arvioivat selvityksessään tasa-arvoelinten toimintaa ja organisaation tarkoituksenmukaisuutta. Raportissa todetaan, että henkilöstöresurssien niukkuus ja hallinnollisten ohjauskeinojen puuttuminen heikentävät tasa-arvoviranomaisten mahdollisuuksia hoitaa tehtäviään täysipainoisesti. Napakampaa ohjausta tarvittaisiin, koska muita hallinnonaloja leimaa nihkeys tasa-arvopolitiikan ja –lainsäädännön toimeenpanossa.

Tasa-arvotyön projektimaistuminen

Eri aihealueisiin paneutuvissa taustaraporteissa toistuu sama kriittinen huomio: tasa-arvopolitiikan käytännön toteutus on pitkälti määräaikaisten hankkeiden varassa. Projekteissa kertyneet kokemukset ja käytännöt eivät siirry osaksi organisaatioiden normaalia toimintaa, vaan vaikutukset koskevat lähinnä osallistujia ja osallistujaorganisaatioita. Projekteilla on vaikea saada aikaan laajempia rakenteellisia vaikutuksia. Vuosikymmenten aikana tehdyssä tasa-arvotyössä, hankkeissa ja tutkimuksessa syntynyttä osaamista ja asiantuntemusta tulisi vastaisuudessa hyödyntää systemaattisemmin, ja tasa-arvopolitiikan jatkuvuutta ja seurantaa tulisi parantaa.

Sari Pikkala
 

Tasa-arvoselon taustaselvitykset ja tiivistelmät  STM:n verkkosivuilla
 

Työelämän tasa-arvopolitiikka (Raija Julkunen)
Työ, perhe ja tasa-arvo (Johanna Lammi-Taskula, Minna Salmi & Sanna Parrukoski)
Sukupuolten tasa-arvo korkeakoulutuksessa ja tutkimuksessa (Kristiina Brunila)
Koulutus ja sukupuolten tasa-arvo (Heli Kuusi, Ritva Jakku-Sihvonen & Marika Koramo)
Naisiin kohdistuva väkivalta ja tasa-arvopolitiikka (Taina Riski)
Tasa-arvoviranomaisten institutionaalinen asema (Anne Maria Holli & Marjo Rantala)

4.2.2010