Haku tältä sivulta. Asiantuntija- ja väitöskirjatietokannoissa on oma hakutoiminto.
Web sisällön esitys

Naistenlehdissä puhutaan politiikkaa

Naistenlehtien yhteiskunnallista merkitystä vähätellään. Esimerkiksi naispoliitikot saavat naistenlehtien palstoilla runsaasti myönteistä julkisuutta samaan aikaan, kun puoluepolitiikkaa kohtaan tunnetaan yleistä epäluottamusta, toteavat Iiris Ruoho ja Laura Saarenmaa kirjassaan Edunvalvonnasta elämänpolitiikkaan – Naistenlehdet journalismina ja julkisuutena.


LEHDISTÖTIEDOTE

Suomalaiset naistenlehdet ovat historiansa aikana ottaneet aktiivisesti osaa kansalaisyhteiskunnan rakentamiseen ja yhteiskunnan modernisaatioprosessiin. Historiallisesta näkökulmasta katsottuna suomalaisten naistenlehtien kulttuurinen paikka on yhteiskunnallinen, ja tähän perustuvat myös suomalaisiin naistenlehtiin liittyvät erityiset odotukset - ja pettymykset, jos odotuksiin ei ympäristön mielestä riittävällä tavalla vastata.

Tutkimuksessa ”Edunvalvonnasta elämänpolitiikkaan - Naistenlehdet journalismina ja julkisuutena” kysyttiin, millaista julkisuutta ja kenelle suomalaiset naistenlehdet ovat 1960 - 2000-luvuilla tarjonneet. Tutkimuksessa kiinnitettiin erityistä huomiota naistenlehtien yhteiskuntaa ja politiikkaa käsitteleviin juttuaiheisiin sekä naistenlehdissä työskentelevien toimittajien mielipiteisiin näistä aiheista. Tutkimuksessa haastateltiin 22 toimittajaa 11:sta tällä hetkellä Suomessa, suomen kielellä ilmestyvästä naistenlehdestä. Tutkimuksen lehtiaineiston muodostivat Kotilieden, Eevan ja Me Naisten vuosikerrat 1968, 1978, 1988, 1998 ja 2008.

Tutkimuksen haastattelu- ja lehtiaineistojen perusteella suomalaiset naistenlehdet tarjoavat myönteistä julkisuutta taiteen ja tieteen tekijöille, elinkeinoelämän eliiteille, poliitikoille ja yrittäjille. Toimittajien mielikuvissa yrittäjyys yhdistyy myönteisiin mielikuviin vapautumisesta ja (naisten) emansipaatiosta. Toimittajien suhtautuminen poliitikkojen esiin nostamiseen on haastattelujen perusteella ristiriitaista: asenteet vaihtelivat torjunnasta (nais)poliitikkojen tarkoitukselliseen tukemiseen. Esiin nousi myös käsitysten ja mielikuvien henkilökohtaisuus. Haastattelujen perusteella naistenlehtien toimituksissa puhutaan harvoin yhdessä siitä, ottavatko lehdet tavalla tai toisella kantaa päivänpolitiikan tapahtumiin tai millaista vaikutusvaltaa jutuilla on.

Haastattelujen perusteella suomalaisten naistenlehden toimittajia yhdistää voimakas ammattiylpeys ja usko omaan lehtikonseptiin. Haastattelut nostivat esiin perusjännitteen, joka liittyy toimittajien ammattiylpeyteen ja journalistisen ammattikentän sekä kentän ulkopuolisen maailman tapaan arvottaa naistenlehtiä ja niiden tekijöitä. Vuonna 2010 toteutetun tutkimuksen rahoitti Helsingin Sanomain Säätiö.


Tutkimus verkossa
Ruoho Iiris & Saarenmaa Laura:
Edunvalvonnasta elämänpolitiikkaan. Naistenlehdet journalismina ja julkisuutena

22.3.2011

Tulosta

Bookmark and Share

Web sisällön esitys