Huoltoriidat tasa-arvokysymys mutta tietoa puuttuu

Vanhempien eron yhteydessä on ratkaistava, missä lapsi asuu, miten hän tapaa toista vanhempaansa ja valitaanko yhteis- vai yksinhuolto. Nämä huolto- ja tapaamiskäytännöt on viime aikoina nostettu esiin tasa-arvokysymyksenä. Epäillään, että erityisesti isiä syrjitään. Aiheesta on kuitenkin niukasti tutkimustietoa. Säännöllisesti tuotettua ja tarkkaa valtakunnallista tilasto- ja rekisteriaineistoa on vähän.

Olisi tarpeellista pystyä erittelemään, mikä eron jälkeisen vanhemmuuden järjestelyissä voi olla seurausta syrjinnästä ja mikä kenties on peräisin isyyden ja äitiyden erilaisista merkityksistä ja perhe-elämässä omaksutuista toimintatavoista.

”Huoltoriita” on yleiskäsite lapsia koskeville huolto-, asumis- ja tapaamisoikeuskiistoille. Usein huoltoriidoilla viitataan oikeuteen vietyihin tapauksiin. Ne ovat kuitenkin vain pieni osa kaikista lapsiperheiden erotapauksista.

Yli 90 prosenttia vanhemmista sopii lastensa asioista sosiaalitoimessa tai laittaa oikeuteen ainoastaan pyynnön yhdessä tehdyn sopimuksen vahvistamisesta. Esimerkiksi vuonna 2005 erosi noin 17 300 avio- tai avoparia, joilla oli alaikäisiä lapsia. Riitaisia lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta käsitteleviä oikeustapauksia on ollut vuosittain käräjäoikeuksissa noin 1500. Niissäkin noin puolet päättyy vanhempien sovintoon oikeusprosessin aikana.

Isien vähyyttä lähivanhempina on usein pidetty merkkinä erotilanteissa vallitsevasta epätasa-arvosta.  Vuoden 2009 perhetilaston mukaan Suomessa noin 150 000 perhettä muodostuu äidistä ja lapsista. Noin 30 000 on isästä ja lapsista koostuvia. Valtaosa vanhemmista on kuitenkin itse päätynyt kyseiseen ratkaisuun – näiden kahden perhetyypin lukumäärien suuri ero ei ole suoraan tulosta viranomaisten päätöksenteosta.


Viranomaisten roolit huolto- ja tapaamiskäytännöissä

Jos huolto- ja tapaamiskäytäntöjä tarkastellaan isien syrjinnän näkökulmasta, pitää huomata viranomaisten erilaiset roolit ja vaikutusmahdollisuudet.

Päätösvalta lasten asumisesta, huollosta ja tapaamisoikeudesta säilyy vanhemmilla itsellään silloin, kun he pääsevät sopimukseen omin voimin, sosiaalityöntekijöiden tai asianajajiensa avustuksella. Tällöin viranomaiset sosiaalitoimessa tai oikeudessa vahvistavat tehdyn sopimuksen.

Suurin osa sovintoneuvotteluista käydään sosiaalityöntekijöiden pakeilla. Sosiaalityöntekijöiden näkemykset voivat vaikuttaa neuvotteluiden kulkuun, mutta sopimusten sisällöstä he eivät lapsenhuoltolain nojalla voi päättää.

Päätöksiä lapsen huollosta, asumisesta ja tapaamisista voivat tehdä oikeuteen vietyjä tapauksia arvioivat tuomarit. Sosiaalityöntekijöillä on oikeustapauksissa asiantuntijarooli: he antavat tuomioistuimelle oman selvityksensä tilanteesta.


Tuomioistuinratkaisut

Oikeustapausten tarkkoja tietoja ei viedä valtakunnallisiin rekistereihin, vaan tietojen poiminta on harvojen yksittäisten tutkimushankkeiden varassa. Keskitetysti kerättyä tietoa siitä, millaisia tuomareiden päätökset ovat, ei ole saatavissa. Myös tuomareiden päätösten perusteluja on tutkittu vielä vähän.

Tuoreimmat laajaan aineistoon perustuvat tiedot käräjäoikeuksissa ratkaistuista tapauksista kertovat loppuvuoden 2005 ja alkuvuoden 2006 päätöksistä.

Kun eroavilla vanhemmilla oli kiistaa lasten asumisesta, tuomareiden päätöksistä 65 prosenttia määräsi lapset asumaan äidin luo ja 27 prosentissa lasten asuinpaikaksi osoitettiin isän koti. Päätös vuoroasumisesta tehtiin vain noin kahdessa prosentissa. Sisarusten jakaminen eri vanhemmille oli myös harvinaista.

Tuomareiden päätös huoltomuodosta oli yhteishuolto 48 prosentissa. Yksinhuolto äidille määrättiin 35 prosentissa ja yksinhuolto isälle yhdeksässä prosentissa.

Tapaamisoikeus on lain mukaan lapsen oikeus, ei vanhemman. Oikeustapauksissa noin puolessa tapaamiset räätälöitiin tapauskohtaisesti. Niin sanottu peruskaava eli etävanhemman ja lapsen tapaaminen joka toinen viikonloppu sisältyi 38 prosenttiin päätöksistä. Valvotut tapaamiset määrättiin 12 prosentissa tapaamisoikeuskiistoista.

Kun tuomarit huoltoriidassa punnitsevat lapsen edun kannalta parasta ratkaisua, he arvioivat muun muassa vanhempien kykyjä kasvattajina, hoitovastuun jakautumista ennen eroa, vanhempien keskinäisiä välejä, lasten hyvinvointia ja tapaamisten sujumista. Julkisuudessa paljon puhuttaneet väkivalta- ja hyväksikäyttösyytökset eivät ilman näyttöä vaikuta päätöksiin, eikä toteen näytettykään parisuhdeväkivalta tai lapsiin kohdistunut väkivalta aina ratkaise lopputulosta.


Sosiaalitoimessa vahvistetut sopimukset

Ylivoimainen enemmistö vanhemmista sopii lastensa asioista kuntien sosiaalityöntekijöiden avustuksella. Kunnilta kerätään vuosittain yleisiä tietoja lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeuksia koskevista sopimuksista, jotka sosiaalilautakunnat ovat vahvistaneet.

Sopimuksia koskevat tiedot eivät kuitenkaan kerro suoraan erotilanteista, sillä luvuissa ovat erittelemättä mukana nekin sopimukset, jotka avoliitossa tai erillään elävät vanhemmat ovat tehneet lapsen syntyessä. Vuonna 2009 vahvistettiin 23 770 avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyys. Näissä tilanteissa tehdään myös sopimus huollosta ja tarvittaessa myös asumisesta ja tapaamisista.

Sosiaalilautakunnat vahvistivat vuonna 2009 yhteensä 35 224 sopimusta lapsen huollosta. Näistä 93 prosentissa sovittiin yhteishuollosta. Yksinhuolto äidille sovittiin kuudessa prosentissa ja isälle alle prosentissa tapauksista.

Vuonna 2009 vahvistetuissa sopimuksissa asumisesta sovittiin äidin luo 14 902 tapauksessa ja isän luo 3 138 tapauksessa. Sopimuksia vuoroasumisesta tehtiin 1461. Tapaamissopimuksia tehtiin 19 409, mutta niiden sisältöä ei kerätyissä tiedoissa tarkenneta.

Sosiaalityöntekijät ovat se ammattiryhmä, joka julkisuudessa on saanut eniten ryöpytystä isien sivuuttamisesta. Tutkimus sopimusneuvotteluista vastaavien sosiaalityöntekijöiden asenteista kertoo, että sosiaalityöntekijät haluaisivat joskus ”herätellä” isiä neuvotteluissa. Sosiaalityöntekijät myös kertoivat yrittäneensä rakentaa lasten ja isien suhdetta uudelleen.

Sopimusneuvotteluja koskevalle tutkimustiedolle on selvästi paljon tarvetta. Sitä voisi kartuttaa niin tarkemmalla tilastotiedolla kuin haastattelu- ja havainnointiaineistoa keräämällä. Näin sekä käytännöt että vanhempien ja lasten kokemukset avautuisivat monipuolisemmin. Tarvetta on myös maahanmuuttajien ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokemusten selvittämiselle.

Teija Hautanen
25.2.2011, päivitetty 15.4.2011

Lähteet

Antikainen, Mari (2007) Sosiaalityöntekijän asiantuntijuus lapsen huolto- ja tapaamissopimuspalvelussa [PDF]. Kuopio: Kuopion yliopisto.

Auvinen, Maija (2006) Huoltoriidat tuomioistuimissa. Sosiaalitoimi selvittäjänä, sovittelijana, asiantuntijana. Helsinki: Suomalainen Lakimiesyhdistys.

Hautanen, Teija (2010) Väkivalta ja huoltoriidat [PDF]. Tampere: Tampere University Press.

Kartovaara, Leena (2007) Lapset hajoavissa perheissä. Teoksessa Suomalainen lapsi 2007. Helsinki: Tilastokeskus, 91-127.

Kotro, Arno & Sepponen, Hannu T.  (2007) (toim.) Mies vailla tasa-arvoa. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi.

Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8.4.1983/361.

Lapsen elatus ja huolto 2009 [PDF]. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Perheet 2009 [PDF]. Tilastokeskus.

Valkama, Elisa & Litmala, Marjukka (2006) Lasten huoltoriidat käräjäoikeuksissa [PDF]. Helsinki: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos.