Kiistanalainen asevelvollisuus

Miesten yleistä asevelvollisuutta on pidetty meillä kansallisena itsestäänselvyytenä. Muualla Euroopassa laajasta asevelvollisuudesta on luovuttu ja nykyjärjestelmää kyseenalaistavia äänenpainoja kuullaan yhä useammin suomalaisessakin keskustelussa. Anders Ahlbäckin mukaan asevelvollisuus oli myös Suomen itsenäisyyden alkuaikoina yllättävän kiistanalainen. Hän on tutkinut, millaisia mielikuvia asepalvelukseen ja mieheyteen liittyi sotien välisenä aikana, vuosina 1918-1939.

Sisällissodan jälkeisessä Suomessa yleisen asevelvollisuuden säätämisellä oli kansan laaja tuki. Eri ryhmittymillä oli kuitenkin toisistaan poikkeavia näkemyksiä siitä, millainen armeijan ja asevelvollisuuden tulisi olla. Käsitykset suomalaisesta miehestä ja mieheydestä olivat keskeisiä siinä kipakassa yhteiskunnallisessa keskustelussa, jota asevelvollisuudesta käytiin.

Asevelvollisuusarmeija oli Venäjällä palvelleiden suomalaisupseerien, saksalaisten sotilasneuvonantajien ja valkoisen Suomen jääkärien luomus, jonka esikuvana oli preussilainen armeija. Sosiaalidemokraateille ja maalaisliitolle mieluisampi malli olisi ollut sveitsiläistyyppinen miliisiarmeija. Sotilaskoulutus olisi järjestetty pääosin vapaa-aikana, omassa kylässä. Aseet ja varusteet olisi säilytetty kodeissa. Näin nuoret miesten ei olisi tarvinnut jäädä pitkäksi ajaksi pois töistään pelloilla ja tehtaissa.

Erilaisia miehen kuvia

Maalaisliitto luotti suomalaisen miehen sisäsyntyiseen puolustustahtoon. Sen retoriikkaa hallitsi kuva itsenäisestä ja isänmaallisesta talonpojasta, joka epäröimättä puolustaa omaisuuttaan, perhettään ja kotiaan. Miehisen kansanluonteen katsottiin soveltuvan huonosti autoritaariseen ja hierarkiseen armeijakomentoon – se johtaisi vain katkeroitumiseen ja verottaisi miesten luontaista puolustustahtoa. Sosialistien aseistaminen ilman kaaderiarmeijaan liittyvää kontrollia sai maalaisliiton kuitenkin pian luopumaan miliisiarmeija-ajatuksesta.

Sosiaalidemokraatit kannattivat miliisiarmeijaa vielä pitkälle 1920-luvun puolelle. He pelkäsivät, että kasarmeihin eristettyinä työväenluokkaiset miehet unohtaisivat luokkatietoisuutensa ja tiukan kurin alaisina kääntyisivät jopa omiaan vastaan. Myös miesten moraalin höltyminen kuului sosiaalidemokraattien armeijaelämästä maalailemiin uhkakuviin.

Puoluekartan oikeallakin laidalla vältettiin militarististia äänenpainoja. Samalla kuitenkin korostettiin, että armeijassa tulee opettaa nuorille miehille kuria ja järjestystä, isänmaallisuutta ja muita kansalaishyveitä. Uskonnollis-konservatiivisten piirien suhtautumiselle oli tunnusomaista pelko, että kasarmien raaka sotilaselämä pilaisi nuorten miesten moraalin ja terveyden.

Ainoa asia, josta uuden sotalaitoksen arvostelijat ja puolustajat olivat täysin samaa mieltä, oli se, että asepalveluksella tulisi olemaan syvä vaikutus nuorten miesten kehitykseen aikuisiksi kansalaisiksi.

– Erilaiset kulttuuriset mielikuvat kävivät keskinäistä kamppailua asevelvollisuuden alkuvuosina. Käsityksiä suomalaisesta miehestä – siitä millainen hän on ja millainen hänen tulisi olla – käytettiin perustelemaan omaa kantaa siihen, miten asevelvollisuus tulisi organisoida, tiivistää Ahlbäck.

Waltarin ja Haanpään vastakkaiset tulkinnat

Ahlbäckin tulkinnat perustuvat laajaan ja monipuoliseen aineistoon: eduskunnassa ja päivälehdissä käytyihin keskusteluihin, varusmiehille annettuun "kansalaiskasvatukseen”, miesten omiin sotilaspalvelusta koskeviin kertomuksiin ja kaunokirjallisiin teksteihin.

Kahden tunnetun kirjailijan, Pentti Haanpään ja Mika Waltarin varhaiset armeijakuvaukset heijastelevat osuvasti armeijaan ja mieheyteen liittyvien mielikuvien ristiriitaisuutta. Luokkatausta vaikutti kokemuksiin ja näkemyksiin selvästi.

Yksilön vapautta arvostavalle Haanpäälle armeija oli kauhistus. Vuonna 1928 ilmestynyt novellikokoelma ”Kenttä ja kasarmi” kuvaa armeijaa, sen ongelmia, epäoikeudenmukaisuutta ja mielivaltaista kuria ironisen kitkerässä valossa. Haanpään alkuperäinen kustantaja WSOY vaati karkeimpina pitämiensä kohtien poistamista, mutta kirjailija ei ollut valmis myönnytyksiin. Julkaisijaksi löytyi sosialistinen Kansanvalta-kustantamo. Kirja herätti isänmaallisissa piireissä pahennusta ja kiivasta keskustelua. Haanpää ajautui vuosikausiksi paitsioon kirjailijauran lupaavan alun jälkeen.

Mika Waltarin pari vuotta myöhemmin ilmestynyt ”Siellä missä miehiä tehdään” oli isänmaallista henkeä huokuva vastine Haanpään armeijakritiikille. Kirjassa Waltari kuvaa omia armeijakokemuksiaan ironian säestämällä vakavuudella: kuinka outoa, mutta samalla houkuttelevaa oli hylätä omilla aivoilla ajattelu ja totella ylhäältä annettuja käskyjä. Keskiluokkaisille koulutetuille miehille armeija tarjosi tilaisuuden osoittaa kyvykkyytensä. Reserviupseerikoulutus vahvisti tunnetta kansakunnan eliittiin kuulumisesta.

Mieheyden paradoksi

Väitöksessä analysoidaan myös sotien välisenä aikana palveluksensa suorittaneiden miesten omien armeijakokemuksia ja niistä välittyvää paradoksia. Armeijassa poikien piti kasvaman miehiksi. Armeijan raudanluja hierarkia kuitenkin vei juuri sen itsemääräämisoikeuden, joka on vahvan ja jämäkän mieskuvan perusta. Monet miehet rakensivat synkeistä armeijamuistoistaan tarinan, henkilökohtaisen kehityskertomuksen, jossa he itse näyttäytyivät voittajina.

Kuva asevelvollisuusarmeijasta paikkana, jossa ”pojista tehdään miehiä” muotoutui hitaasti eri intressiryhmien ja miesihanteiden välisenä kompromissina. Käsitys armeijasta miesten kouluna ja kulttuurisena itsestäänselvyytenä kuitenkin vakiintui vasta sotien jälkeen.

Miesten asevelvollisuudesta yleiseen kansalaisvelvollisuuteen?

Anders Ahlbäck kuvaa tutkimuksessaan asevelvollisuusarmeijan ensimmäisiä vuosikymmeniä. Hän arvelee, että yleinen asevelvollisuus on nykymuodossaan tulossa tiensä päähän.

– Huonoin vaihtoehto on nykyjärjestelmän, niin kutsutun ”yleisen”, mutta vain miehille pakollisen asevelvollisuuden jatkuminen. Se uusintaa toivottoman vanhentuneita käsityksiä naisten ja miesten fyysisistä eroista ja yhteiskunnallisista tehtävistä.

Ajatus armeijan ammattimaistamisesta ei sekään innosta Ahlbäckiä. Hän haluaisi kehittää asevelvollisuuttaa, ei purkaa sitä.

– Minua kiehtoo ajatus laajasta ja monipuolisesta kansalaisvelvollisuudesta, joka koskisi koko ikäluokkaa sukupuolesta riippumatta. Siinä opeteltaisiin suoriutumista paitsi perinteisistä sotilaallisista tehtävistä, myös siviilikriisinhallinnasta ja ympäristö- ja humänitäärisistä katastrofeista. Valtiontaloudellisista syistä tämä vaihtoehto ei näytä kovin realiselta, mutta siinä olisi tärkeitä periaatteellisia etuja joista mielestäni pitäisi keskustella nyt kun asevelvollisuuden tulevaisuutta puidaan. Siinä sekä naiset että miehet saisivat kokea kansalaisuuden aktiivisena osallistumisena yhteisten asioiden hoitoon ja yhteenkuuluvuutta itseään hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa. Parhaimmillaan perinteinen asevelvollisuus tarjosi nuorille miehille näitä kokemuksia – mutta vain miehille.

Anders Ahlbäckin väitöskirja verkossa
Soldiering and the Making of Finnish Manhood: Conscription and Masculinity in Interwar Finland, 1918-1939

Sari Pikkala

4.4.2011

FAKTARUUTU

Euroopan maista vain Suomessa, Kreikassa ja Kyproksella sovelletaan laajaa, kaikkia miehiä koskevaa asevelvollisuutta. Muissa on joko ammattimainen armeija tai asevelvollisuus on valikoiva.

Käytännössä myös meillä tapahtuu valikointia. Suomalainen asevelvollisuus 2010 -raportissa arvioidaan, että 1990 syntyneistä pojista runsas 70 prosenttia suorittaa varusmiespalveluksen loppuun. Vuosittain noin 400 naista eli prosentti ikäluokasta aloittaa vapaaehtoisen asepalveluksen. Heistä noin neljännes keskeyttää.

Siviilipalvelukseen hakeutuu noin 7 prosenttia miespuolisesta ikäluokasta. Määrässä ei 1990-luvun alkuvuosien jälkeen ole tapahtunut merkittäviä muutoksia.

Nykymuotoisella asevelvollisuudella on Suomessa edelleen laaja kannatus, mutta suunta on laskeva. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan vuonna 2010 julkaisemassa mielipidetutkimusraportissa nykymallia kannatti 63 prosenttia suomalaisista, kun luku vuonna 2009 oli 73 prosenttia. Ajatus valikoivasta asepalveluksesta, jossa vain osa ikäluokasta saa sotilaallisen koulutuksen, on kasvattanut suosiotaan. Sitä kannatti 27 prosenttia haastatelluista. Osuus on runsaat kymmenen prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuonna 2009.