Lastenmusiikissa perinteiset sukupuoliroolit

Pienten lasten arkipäivä on täynnä monenlaista musiikkia. Musiikkia kuunnellaan eri tilanteissa, leikin yhteydessä ja päivähoidossa lauletaan, ja usein musiikki kuuluu myös lapsen rauhoittamiseen ja nukuttamiseen. Musiikkitieteen dosentti Taru Leppänen perehtyy alle kouluikäisten lasten musiikkikulttuuriin  tietokirjassa Vallatonta musiikkia – Lastenmusiikkikulttuuri 2000-luvun Suomessa. Teoksen mukaan suomalaisten lastenlaulujen käsitys sukupuolista on varsin stereotyyppinen.

Taru Leppänen (2010) Vallatonta musiikkia – Lastenmusiikkikulttuuri 2000-luvun Suomessa, Gaudeamus

”Kirjani tavoitteena on selvittää, millaisia mahdollisuuksia ja rajoituksia lapset kohtaavat musiikkikulttuurissa”,  Leppänen kertoo. Hän käsittelee lasten musiikkikultt uuria myös vallankäytön areenana, jolla aikuiset usein määrittelevät, mitä lapset kuuntelevat. Leppänen tarkastelee etenkin erilaisten kulttuurien sekä sukupuolen ja seksuaalisuuden ilmiöiden kuvaamista musiikkikulttuurissa. ”Lastenmusiikkikulttuuri on kulttuurien kohtaamisen paikka: lastenlauluissa matkustetaan ympäri maailmaa ja tutustutaan erilaisiin kulttuureihin, ja myös sukupuolella on lastenmusiikissa väliä.”

”Suomalaisten lastenlaulujen stereotyyppiset käsitykset sukupuolista, niiden ominaisuuksista ja sukupuolten välisistä suhteista kasvattavat lapsiatietynlaiseen ymmärrykseen”, Leppänen huomauttaa. ”Lapsilla olisi valmiuksia kohdata ja kehittää monenlaisia käsityksiä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Lastenlauluissa ilmenevät representaatiot eivät vastaa niitä moninaisia todellisuuksia ja käytäntöjä, joissa lapset elävät. Kun lastenlaulut sukupuolittavat aktiivisuuden ja passiivisuuden, yksityisen ja julkisen, sankaruuden sekä normien rikkomisen mahdollisuuden tietyllä tavalla, ne rajoittavat sukupuolten mahdollisten ominaisuuksien joukon turhan kapeaksi.”

”Lastenmusiikkikulttuuri avaa sellaisia uusia mahdollisuuksia musiikin tekemiseen, joita ei aikuisten kulttuurissa ole. Se tarjoaa tilaisuuksia iloon ja yhdessä tekemiseen kaikenikäisille juuri vallattomuutensa vuoksi", Leppänen korostaa.

Otteita teoksesta:
”Kaikkein pienimmistä lapsista, vauvoista, on viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana tullut länsimaisessa kulttuurissa uusi ja merkittävä musiikin kuluttajaryhmä. 1950-luvulla länsimaisissa kapitalistisissa yhteiskunnissa syntyi nuorisokulttuuri, 1970-luku oli puolestaan lastenkulttuurin kulta-aikaa ja 2000-luvun alussa vauvakulttuuri eriytyi omaksi alueekseen lastenkulttuurin sisällä.”
”Rasististen, poissulkevien käytäntöjen vastustaminen on mahdollista juuri kieltäytymällä ja toisin toistamalla. Se on mahdollista sekä rasistisesti rakennetusta suomalaisuudesta ulossuljetuille että myös siihen sisään suljetuille. Musiikki – jopa suvivirren kaltainen pieni virsi – on yksi niistä kentistä, joilla identiteeteistä kamppaillaan.”

Tekijä Taru Leppänen on musiikkitieteen dosentti Turun yliopistossa ja työskentelee naistutkimuksen oppiaineessa. Hän on tutkinut musiikkia feministisen tutkimuksen ja kulttuurintutkimuksen näkökulmista. Leppäsen erityisaloja ovat lastenmusiikkikulttuurit, musiikki ja media sekä arkipäivän musiikit.

11.11.2010