|
|
Web sisällön esitys Naistenpäivä 100 vuottaSaksalainen naisasianainen Clara Zetkin teki aloitteen kansainvälisen naisten päivän viettämisestä vuonna 1910 Kööpenhaminassa järjestetyssä sosialistinaisten kansainvälisessä kokouksessa. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kokoukseen osallistuneet suomalaiset sosiaalidemokraatit Ida Aalle-Teljo, Hilja Pärssinen ja Miina Sillanpää mainitaan monissa historiikeissa – he olivat kokouksen ainoita naiskansanedustajia. Kööpenhaminan aloitteen innoittamina ensimmäiset eurooppalaiset naisten päivän mielenosoitukset pidettiin vuonna 1911 Tanskassa, Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Yli miljoona naista ja miestä osallistui niihin vaatien äänioikeutta, naisten oikeutta koulutukseen ja kohtuullisiin työoloihin. Tämän vuoksi naistenpäivän satavuotista taivalta vietetään juuri vuonna 2011. Venäjällä naisten päivän alku ajoittuu vuoteen 1913, jolloin venäläiset naiset kerääntyivät kaduille osoittamaan mieltään rauhan puolesta. Seuraavana vuonna naisten päivän mielenilmaus järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa ja monessa muussakin Euroopan maassa. Naistenpäivän historiakirjoituksissa mainitaan myös venäläisten naisten osallistuminen vuoden 1917 lakkoiluun ja mielenosoituksiin, joissa vaadittiin leipää, rauhaa ja itsevaltiuden lakkauttamista. Helmikuun viimeisen sunnuntain mielenosoitus osuu gregoriaanisen kalenterin mukaan maaliskuun 8. päivään. Naistenpäivän vietolla on myös amerikkalainen historia. Jo vuoden 1857 maaliskuussa New Yorkin tekstiilityöläisnaiset nousivat vastustamaan epäinhimillisiä työoloja ja pieniä palkkoja. Tämä antoi sysäyksen naisten ammatilliselle järjestäytymiselle. Vuonna 1908 New Yorkissa naiset osoittivat jälleen mieltään parempien työolojen ja yhteiskunnallisten oikeuksien puolesta. Toukokuussa 1908 Amerikan sosialistipuolue nimesi helmikuun viimeisen sunnuntain kansalliseksi naisten päiväksi. Naisten päivää vietettiin USA:ssa vuosina 1909-1913. Naistenpäivä oli 1960-70 luvulle saakka oli työväenliikkeen naisten juhla. YK:n naisten vuonna 1975 järjestö ryhtyi juhlimaan kansainvälistä naisten päivää 8. maaliskuuta. Vuonna 1977 YK suositti kaikille jäsenmailleen naisten päivän viettoa. Naisten päivä irtautui sosialistisesta taustastaan ja muuttui kaikkien maailman naisten nimikkopäiväksi. Suomessa naisten päivän vietto yleistyi 1980-luvulla. Suomalaiseen Yliopiston almanakkaan naistenpäivä pääsi ensimmäisen kerran vasta vuosina 1990 ja 1991 ilman virallista päätöstä. Vuonna 1994 se otettiin mukaan yliopiston päätöksellä ja siitä lähtien se on almanakassa myös pysynyt. Nykyään päivää juhlitaan ympäri maailmaa, myös kehitysmaissa. Se on kansallinen vapaapäivä Venäjällä ja useimmissa muissa entisen Neuvostoliiton alueen maissa. Kiinassa ja Nepalissa on tapana antaa naisille vapaapäivä. Myös Kuubassa ja muutamissa Afrikan valtioissa naisten päivä on kansallinen vapaapäivä. YK:n naistenpäivän teemat vuonna 2011 (englanniksi) Euroopan parlamentin teemasivu "Kansainvälinen naistenpäivä 100 vuotta" (suomeksi) Sari Pikkala 7.3.2011 |


