|
|
Web sisällön esitys Miessukupuoli hallitsee oppimateriaaleissaYksi perusopetuksen tärkeistä tavoitteista on auttaa lapsia ja nuoria kasvamaan tasa-arvoa kunnioittaviksi kansalaisiksi. Perusopetukseen tarkoitetut oppimateriaalit eivät kokonaisuutena tue tätä tavoitetta. Näin esittävät Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen tutkijat Liisa Tainio ja Tiina Teräs Opetushallitukselle tehdyssä selvityksessä ”Sukupuolijäsennys perusopetuksen oppikirjoissa”. Sen mukaan miessukupuoli on oppimateriaaleissa enemmän esillä kuin naiset ja tytöt. Oppimateriaalien sukupuolikuvalla on merkitystä, sillä lapset ja nuoret rakentavat näkemyksiään miesten ja naisten rooleista yhteiskunnassa ja koulutuksessa myös oppimateriaalien kautta. Suomessa työmarkkinat jakautuvat hämmästyttävän jyrkästi miesten ja naisten aloihin, mikä ohjaa ja rajoittaa yksilöiden valintoja ja mahdollisuuksia ja haittaa näin ollen sekä yksilön että yhteiskunnan hyvinvointia ja kehitystä. Opiskelijat eivät tee valintojaan vain omien taipumustensa mukaan vaan myös sen perusteella, mikä on sukupuolen perusteella sopivaa ja mahdollista. Perusopetuksen oppimateriaaleja tarkastelevassa selvityksessä on tutkittu äidinkielen ja kirjallisuuden, matematiikan ja oppilaanohjauksen oppikirjoja sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta. Tutkittavana on ollut yhteensä 51 teosta: matematiikasta ja äidinkielestä ja kirjallisuudesta mukana ovat kaikki suurimpien oppikirjakustantajien myynnissä olevat 3., 6. ja 9. luokan oppimateriaalit ja oppilaanohjauksesta kaikki peruskoulun opetukseen suunnatut materiaalit. Selvityksessä on laskettu kuvissa ja teksteissä esiintyvien henkilöiden tai hahmojen sukupuolijakaumaa sekä tarkasteltu sitä, miten sukupuolista oppikirjoissa puhutaan ja millaisina ne esitetään. Selvityksen päätulos on, että miessukupuoli on enemmän esillä kaikissa tutkituissa materiaaleissa sekä tekstien että kuvitusten osalta. Miehet, pojat ja erilaiset maskuliiniset fantasiahahmot ovat systemaattisesti kaikkien oppiaineiden ja jokaisen luokka-asteen materiaaleissa enemmistönä verrattuna naisiin, tyttöihin ja feminiinisiin fantasiahahmoihin. Esimerkiksi hahmojen kuvista keskimäärin 56 % kuvaa miespuolisia ja 34 % naispuolisia hahmoja; loput 10 % hahmoista on sukupuoleltaan tunnistamattomia. Matematiikan oppikirjoissa esiintyy huomattavan vähän aikuisia naisia, joten aikuiset miehet assosioituvat matematiikkaan vahvemmin. Pojat esitetään usein matemaattisesti kyvykkäämpinä kuin tytöt, ja lisäksi pojat liitetään huomattavan usein urheilullisiin toimintoihin. Äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa ovat enemmän esillä mies- kuin naiskirjailijat, ja kirjallisuuslainauksissa päähenkilöinä esiintyy useammin poikia tai miehiä kuin tyttöjä tai naisia. Oppilaanohjauksen materiaaleissa kehotetaan oppilaita valitsemaan opiskelualansa omien taipumustensa mukaan, sukupuolistereotypioista vapaana. Teosten kuvitukset ja tekstien piilosanomat eivät kuitenkaan kaikin ajoin tue tätä sanomaa. Selvityksessä on myös tarkasteltu sitä, sisältyykö oppimateriaaleihin sukupuolten tasa-arvoon ja sukupuolen moninaisuuteen liittyvää pohdintaa. Tätä on materiaaleissa vain vähän tarjolla, joten tasa-arvon rakentamiseen ja stereotypioiden purkamiseen ei niissä anneta riittävästi eväitä. Selvityksessä tarkennetaan kuitenkin myös paikkoja, joissa sukupuolten tasa-arvo tai yhdenvertaisuuden periaatteet on oppikirjoissa nostettu tai voitaisiin paremmin nostaa esiin.
Liisa Tainio & Tiina Teräs: Sukupuolijäsennys perusopetuksen oppikirjoissa. Opetushallitus. Raportit ja selvitykset 8:2010 13.9.2010 |


