Haku tältä sivulta. Asiantuntija- ja väitöskirjatietokannoissa on oma hakutoiminto.
Web sisällön esitys

Queer – kaksikymppinen kapinallinen

Queer-tutkimus keskittyy sukupuolen, seksuaalisuuden ja heteronormatiivisuuden kriittiseen tarkasteluun. Se kyseenalaistaa normaalina, luonnollisena ja itsestäänselvänä pidetyn. Mutta mistä queer on tullut ja mihin suuntaan se on menossa? Kysyimme asiaa sosiologi Jan Wickmanilta, jonka yhdessä Martin Bergin kanssa kirjoittama Queer julkaistiin aiemmin tänä vuonna Ruotisssa.

Tarina queerin synnystä

Queerin syntytarina sijoittuu New Yorkiin, vuoteen 1990. Valtaväestön asenteet homoseksuaaleja kohtaan olivat koventuneet sitä mukaa, kun AIDS levisi homojen keskuudessa. Radikaali aktivistiryhmä Queer Nation nousi puolustamaan homojen oikeuksia.

Queer oli alkujaan halventava nimitys homoseksuaaleille. Aktivistit ottivat pilkkanimen uusiokäyttöön, omasta tahdostaan ja omilla ehdoillaan.

- Kivan gayn sijaan uusi queer oli täynnä raivoa. Se ei halunnut pyrkiä miellyttämään.

Uusi queer kritisoi 1960- ja 70-lukujen homoliikettä, joka korosti yhtenäistä homoidentiteettiä. Queer-aktivistit pitivät vanhaa suuntausta hampaattomana: se oli pyrkinyt saavuttamaan valtaväestön hyväksynnän korostamalla samankaltaisuutta keskivertojen kanssa. Queer ei halunnut kerjätä valtaväestöltä hyväksyntää, se vaati oikeutta ei-heteroille.

Samoihin aikoihin ilmestyi Judith Butlerin Gender Trouble. Butler on yksi queerin suurista nimistä, vaikka ei itse queer-teoreetikoksi haluakaan julistautua. Butlerin mukaan mitään muuttumatonta, olemuksellista sukupuolta ei ole. Sukupuolta tuotetaan ja esitetään.

Butlerin lisäksi vuonna 1984 kuollut Michel Foucault vaikuttaa vahvasti queer-ajattelun taustalla.

- Foucault, itsekin homoseksuaali, kyseenalaisti ajatuksen homoseksuaalisuudesta persoonallisuuden piirteenä ja ihmisryhmän tunnusmerkkinä.

Suomeen queer – tai pervo, kuten termi usein suomennetaan - tuli 1990-luvulla. Kansainvälisesti queertutkimuksen painopiste on ollut kirjallisuuden ja kielitieteen puolella, mutta Suomessa pervonäkökulmaa sovellettiin jo alkuvaiheessa myös yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen.

Hetero- ja homonormatiivisuuden kritiikki

Queerille ei riitä heteronormatiivisuuden kritiikki – myös homonormatiivisuus saa huutia. Se ottaa etäisyyttä valtavirran homopolitiikkaan, jossa jonkinlainen sopeutuminen vallitseviin normeihin on keskeistä.

Esimerkiksi homojen ja lesbojen perheoikeuksien vahvistamista koskevat pyrkimykset ja uudistukset eivät ole queer-näkökulmasta yksiselitteisen positiivinen ilmiö. Homoseksuaalisen ydinperheversion on katsottu pikemminkin vahvistavan heteronormia ja siihen nojaavia instituutioita kuin kyseenalaistavan niitä. Odotukset pitkäaikaisesta, pysyvästä parisuhteesta voivat marginalisoida niitä HBTL-joukkoon kuuluvia, jotka eivät voi tai eivät halua tällaisessa suhteessa elää.

Määrittelyjen kaihtaminen

Queer-tutkijat ja aktivistit ovat olleet silmiinpistävän haluttomia antamaan käsitteelle tarkkaa määritelmää.

- Määrittelyt vanhenevat nopeasti ja syövät siten näkökulman kriittistä potentiaalia, toteaa Wickman.

Queer-teoriakaan ei ole akateeminen teoria sanan perinteisessä merkityksessä. Se on pikemminkin joukko kriittisiä lähestymistapoja, joille on yhteistä seksuaalisuuden luokittelun ja kategorisoinnin kyseenalaistaminen. Queer-teoria ei hyväksy normatiivisia käsityksiä naisena ja miehenä olemisesta.

- Queerissa kysymykset ovat oleellisempia kuin vastaukset.

Queer ei ole samanlaista kaikkialla. Naapurissamme Ruotsissa queer on suomalaista pervoa laajempi sateenvarjokäsite. Siellä queer-termiä käytetään ruotsintamattomana ja sillä viitataan usein HBTL-tutkimukseen ilman, että queerin kriittinen sävy korostuu. Suomessa pervo-, homo- ja lesbotutkimus elävät kuitenkin sovussa keskenään.

- Suomi on niin pieni maa, että raja-aitoja ei ole mieltä korostaa. Suuressa maailmassa rajat ovat selvempiä.

Uusia näkökulmia

Mihin suuntaan queer-tutkimus on menossa?

- Queer-näkökulmaa on viime aikoina sovellettu myös heteroseksuaalisuuden tutkimuksessa. Normit eivät aja ahtaalle vain homoseksuaaleja, vaan myös niitä heteroita, jotka eivät elä odotusten mukaisessa perhe- tai parisuhteessa.

Sanasta ”cripple” johdettu crip theory puolestaan tarkastelee vammaisuutta vahvasti queer-vaikutteisesta näkökulmasta. Poikkeavuuden tutkimisen ja selittämisen sijaan myös crip-teoria kyseenalaistaa normaalina pidetyn. Sukupuoli ja seksuaalisuus on siinäkin näkyvässä roolissa. Yhteiskunta suhtautuu vammaisten seksuaalisuuteen torjuvasti. Vammaisen poikkeaminen heteroseksuaalisesta normista tuottaa torjuvan reaktion tuplana.

Ylipäätään yksi nykyiselle queer-tutkimukselle tyyppillinen piirre on erilaisten epätasa-arvoa luovien tekijöiden yhteisvaikutuksen tarkasteleminen.

- Queerin kyseenalaistavaan luonteeseen kuuluu muös itsekriittisyys. Omista eduista ei saa tulla toisten haittoja, muistuttaa Wickman.

Suomalaiset queer-tutkijat kokoontuivat lokakuussa Turussa. Yksi ”Pervo parrasvaloissa” –tapahtumassa puhuttaneista teemoista oli muualla Euroopassa havaittu maahanmuuttokeskustelun ja homoseksuaalisuuden hämmentävä yhteenkietoutuminen.

- Homovastaisuus kuuluu äärioikeistolaisuuteen. Näin olemme tottuneet ajattelemaan. Esimerkiksi Tanskassa ja Alankomaissa osa äärioikeistoa on osoittanut yllättävää kekseliäisyyttä: äärioikeistolaiset käyttävät vaatimusta homoseksuaalisuuden hyväksymisestä maahanmuuttovastaisessa retoriikassaan. Suvaitsevaisuutta, jonka yksi ilmentymä homomyönteisyys on, käytetään lyömäaseena maahanmuuttajia kohtaan. Yhtä marginalisoinnin perustetta käytetään toisen ryhmän marginalisiointiin.

Queer-teoriaa on kritisoitu sen vaikeaselkoisuuden ja mutkikkaan filosofisen jargonin viljelyn takia. Sosiologina Wickman korostaa queerin yhteiskunnallista merkitystä ja toivottaa tervetulleeksi tutkimuksen, joka aiempaa paremmin soveltaisi queer-ajattelua empiiriseen tutkimukseen.

 
Jan Wickman toimii tutkijana Åbo Akademin sosiologian laitoksella.

Lisää luettavaa:
Jan Wickman: "Queer Activism. What Might That Be". Nordic Queer Journal Trikster, no 4
 

 

 

Sari Pikkala
26.11.2010

Tulosta

Bookmark and Share