Haku tältä sivulta. Asiantuntija- ja väitöskirjatietokannoissa on oma hakutoiminto.
Web sisällön esitys

Valtaosa rikollisuudesta miesten tekemää

Rikollinen käyttäytyminen on voimakkaasti sukupuolittunutta. Suurin osa rikoksista epäillyistä on miehiä. Naisten osuus on noin viidesosa. Nämä tiedot löytyvät Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisusta Rikollisuustilanne 2010.

Naisten osuus rikoksista epäillyistä on kasvanut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Esimerkiksi vuonna 2000 syyllisiksi epäillyistä oli naisia 15 prosenttia, kun vuonna 2010 osuus oli 19 prosenttia.

Naisten osuudet epäillyistä vaihtelevat rikosnimikkeittäin. Suurimmillaan naisten osuus eri rikoksista epäillyistä on kolmasosan tietämillä. Tällaisia nimikkeitä ovat alkoholirikkomus, näpistys ja kavallus.

Tuomioista ja rangaistuksista ei ole saatavissa kokoavaa sukupuolen mukaan eriteltyä tietoa. Tiedetään kuitenkin, että naisvankeja on hyvin vähän. Naisten osuus vangeista on kasvanut 1990-luvun alun neljästä prosentista 6–7 prosenttiin.


NAISTEN OSUUKSIA RIKOKSISTA EPÄILLYISTÄ VUONNA 2010

Tiedot on poimittu pääasiassa Rikollisuustilanne 2010 -julkaisun luvusta ”Naiset rikosten tekijöinä ja uhreina”, jonka on kirjoittanut Päivi Honkatukia.  Luvut perustuvat poliisin tietoon tulleeseen selvitettyyn rikollisuuteen.

Väkivaltarikollisuus
Lievä pahoinpitely: 19,5 %
Törkeä pahoinpitely: 17,7 %
Pahoinpitely: 13,5 %
Henkirikokset: 11 %
Pahoinpitelyrikokset, tekijä alle 21-vuotias: 22 %

Seksuaalirikokset
Raiskaus: 0,3 %
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, törkeä lsh: 4 %1

Omaisuus- ja talousrikokset
Näpistys: 31,1 %
Kavallus, lievä kavallus: 30,8 %
Maksuvälinepetos, lievä, valmistelu: 27,4 %
Törkeä petos: 24,3 %
Petos, lievä petos: 24 %
Kätkemisrikokset: 18,2 %
Kirjanpitorikokset: 17,8 %
Varkaus: 16,5 %
Ryöstö: 12,1 %
Törkeä varkaus: 9,6 %
Vahingonteko, lievä vahingonteko: 9,5 %

Liikennerikokset
Liikennerikkomus: 23 %
Liikenneturvallisuuden vaarantaminen, liikennepako tieliikenteessä: 20,6 %
Rattijuopumus: 12,6 %
Törkeä rattijuopumus: 11,3 %
Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen: 6,1 %

Alkoholi- ja huumausainerikokset
Alkoholirikkomus: 34,6 %
Huumausainerikos: 16,7 %
Huumausaineen käyttörikos: 14,5 %
Törkeä huumausainerikos: 11,6 %

1) Laskettu Tasa-arvotiedon keskus Minnassa Tilastokeskuksen poliisin tietoon tulleen selvitetyn rikollisuuden tiedoista.
 

Teija Hautanen
11.1.2012

Tulosta

Bookmark and Share

Kuva: iStockphoto

Web sisällön esitys

Rikollisuustilanne 2010

Rikollisuustilanne 2010 on laaja yleiskatsaus suomalaisiin rikoksiin ja kriminaalipolitiikkaan. Se sisältää tietoja tilastoitujen rikosten määrästä, piiloon jääneestä rikollisuudesta ja kontrollijärjestelmän toiminnasta.
Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos: Rikollisuustilanne 2010