Suomalaisen tasa-arvopolitiikan taustaa
Suomen hallituksen tasa-arvopolitiikan voidaan katsoa alkaneen virallisesti vuonna 1966, jolloin hallitus nimitti määräaikaisen Naisten asemaa tutkivan komitean. Komitean suositusten mukaisesti vuonna 1972 perustettiin ensimmäinen pysyvä tasa-arvoelin, tasa-arvoasiain neuvottelukunta (TANE), jonka tehtäväksi tuli sukupuolten välistä tasa-arvoa koskevien uudistusten valmistelu. Tasa-arvoasian neuvottelukunta on pysyvä, parlamentaarinen neuvottelukunta, johon kuuluu edustajia eduskunnassa edustettuina olevista poliittisista puolueista sekä asiantuntijajäseniä merkittävimmistä kansalaisyhteiskunnan naisjärjestöistä, Naisjärjestöt yhteistyössä ry:stä (NYTKIS) ja Naisjärjestöjen Keskusliitto ry:stä. Neuvottelukunnalla on valtionhallinnossa neuvoa antava asema.
Ensimmäinen hallituksen tasa-arvo-ohjelma tehtiin tasa-arvoasiain neuvottelukunnan esityksestä vuosille 1980–1985. Ohjelman taustalla vaikutti Meksikon YK:n naisten maailmankonferenssissa 1975 hyväksytty toimintasuunnitelma, joka edellytti jäsenvaltioilta kansallisia toimintaohjelmia naisten aseman parantamiseksi. Suomen kansallinen tasa-arvo-ohjelma neuvoteltiin ministeriöiden kesken ja se sisälsi muun muassa naisten työllisyys- ja toimeentuloturvaa vahvistavia tavoitteita. Kansainvälisten velvoitteiden ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan määrätietoisen toiminnan ansiosta tasa-arvolaki (laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 609/1986) säädettiin lopulta vuonna 1986. Tasa-arvolain toimeenpanoa valvomaan asetettiin itsenäiset lainvalvontaviranomaiset, tasa- arvovaltuutettu (TAS) ja tasa-arvolautakunta, jotka aloittivat toimintansa vuonna 1987.
Vuonna 2001 Suomen institutionalisoitu tasa-arvopolitiikka muuttui kolminapaiseksi, kun parlamentaaristen ja juridisluonteisten elinten rinnalle perustettiin hallituksen tasa-arvopolitiikkaa koordinoiva ja valmisteleva elin, tasa-arvoyksikkö (TASY). Sosiaali- ja terveysministeriön talous- ja suunnitteluosaston alaisuudessa sijaitsevan tasa-arvoyksikön vastuulla ovat muun muassa kansallisen lainsäädännön valmistelu sekä Euroopan unionin tasa-arvojuridiikkaan ja -politiikkaan sekä kansainvälisiin asioihin liittyvät tehtävät. Tasa-arvoyksikkö koordinoi myös ministeriöiden välistä yhteistyötä tasa-arvokysymyksissä sekä sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista (->linkitä sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen-osioon) valtionhallinnossa.
Suomen tasa-arvolain tavoitteena on estää sukupuoleen perustuva välitön ja välillinen syrjintä, edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa ja parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä. Tasa-arvolaki tuli Suomessa voimaan 1.1.1987, jonka jälkeen sitä on uudistettu muutamaan otteeseen. Esimerkiksi vuonna 1992 selkiytettiin välillisen syrjinnän sekä raskauteen ja vanhemmuuteen perustuvan syrjinnän kieltoja. Vuonna 1995 lakiin puolestaan lisättiin valtion ja kuntien toimielimiä koskeva sukupuolikiintiösäännös sekä tasa-arvosuunnittelun velvoite. Viimeisimmän tasa-arvolain muutoksen (2005) lähtökohtia olivat Euroopan unionin direktiivien toimeenpano, tasa-arvosuunnittelun tuloksellisuuden lisääminen sekä samapalkkaisuuden edistäminen. Samalla täsmennettiin myös valtavirtaistamisen velvoitetta, joka jo vuodesta 1986 lähtien on asettanut naisten ja miesten tasa-arvon edistämisen viranomaisten velvollisuudeksi. Nykyisen lain mukaan tavoitteellinen ja suunnitelmallinen tasa-arvon edistäminen kuuluu jokaisen viranomaisen virkavelvollisuuteen. Lisäksi hallintoa on kehitettävä niin, että tasa-arvon huomioon ottamista varten luodaan ja vakiinnutetaan tarpeelliset menettelyt ja käytännöt. Valtavirtaistamisen avulla pyritään siihen, että naisten ja miesten olosuhteet ja intressit otetaan huomioon.
