|
|
Web sisällön esitys Tasa-arvotiedon keskus Minna käynnistyyTasa-arvotiedon keskus Minna kokoaa ja välittää tietoa sukupuolten tasa-arvosta ja siihen liittyvästä tutkimuksesta. Keskus pyrkii palvelemaan laajaa käyttäjäkuntaa: viranomaisia, poliitikkoja, tasa-arvotoimijoita ja järjestöjä, opiskelijoita ja tutkijoita, mediaa – ja ylipäätään tasa-arvoasioista kiinnostuneita. Valtakunnallisena yksikkönä keskus tekee yhteistyötä sekä kotimaisten että kansainvälisten toimijoiden kanssa. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi jo vuonna 2001 esiselvityksen naistutkimuksen dokumentaation järjestämisestä. Vuonna 2005 Maria Grönroos teki ministeriön toimeksiannosta selvityksen tasa-arvon tietopalvelun perustamisesta Suomeen. Päätös palvelun käynnistämisestä tehtiin eduskunnassa joulukuussa 2008.
Työ on vasta alussaSyksyn 2009 aikana tiukalla aikataululla rakennettu, joulukuun puolivälissä avattu uusi minna.fi ei ole lopputuote, vaan alku verkkopalvelulle, jota täydennetään ja laajennetaan vaiheittain. Teema-alueita lisätään ja nykyisten sisältöjä kehitetään. Myös kieliversioita laajennetaan mahdollisuuksien mukaan. Väitöskirjatietokantaa laajennetaan ja kevään 2009 aikana aloitetaan mm. sähköisten julkaisujen julkaisupankin kokoaminen. tietopalvelupäällikkö Sari Pikkala (kuvassa oikealla)
Tasa-arvon ja sukupuolentutkimuksen keskukset muissa Pohjoismaissa: |
Web sisällön esitys MedialinkitMies saa tuplaeläkkeen Taloussanomat - 10.3.2010 Ministeri Wallin ehdottaa isille korvamerkittyä vanhempainvapaata STM 8.3.2010 Naisjohtajan ei enää tarvitse olla kova jätkä YLE - 8.3.2010 Vuoden pakolaisnainen haluaa arjen äänitorveksi YLE - 8.3.2010 Väitöskirja ja lapsi vievät ruokajonoon Yliopisto-lehti - 8.3.2010 Amnesty: Suomi epäonnistunut seksuaalirikosten torjunnassa. HS - 8.3.2010 Case closed. Rape and Human Rights in the Nordic Countries. Summary report. [PDF] Amnesty International - 5.3.2010 Kuusi merkkinaista uuteen postimerkkivihkoon YLE - 8.3.2010 Miesten taudit painottuvat sydäntautien tutkimustuloksissa YLE - 5.3.2010 Naisten osuus kasvussa pörssiyhtiöiden hallituksissa HS - 16.2.2010
Web sisällön esitys Tapahtumia9.3.2010 19.-20.3.2010 15.-16.4. |


