|
|
Web sisällön esitys Sukupuoli vaikuttaa uskonnollisiin ja seksuaalieettisiin asenteisiin Naiset ovat miehiä uskonnollisempia. Uskonnon, moraalikäsitysten ja sukupuolen yhteys ei kuitenkaan ole suoraviivainen. Vaikka uskonnollisuus on yhteydessä kielteisiin asenteisiin homoseksuaalisuutta kohtaan, miehet torjuvat homoseksuaaliset sukupuolisuhteet naisia useammin, kertoo tuore tutkimusjulkaisu Uskonto suomalaisten elämässä. Raportissa kirkon tutkimuskeskuksen tutkijat tarkastelevat suomalaisten uskonnollisuuden astetta, uskonnon harjoittamista ja moraalikäsityksiä laajan kansainvälisen kyselyaineiston pohjalta. Eri maiden vertailussa suomalaisten uskonnollisuus on varsin maltillista. Suomessa ei-uskonnolliseksi itsensä määrittävien osuus on miehillä korkeampi (23 %) kuin naisilla (16 %). Naisista joka neljäs (25 %) ja miehistä vain joka seitsemäs (17 %) uskoo Jumalan olemassaoloon lainkaan epäilemättä. Suomessa naiset uskovat selvästi miehiä useammin ehdottomasti taivaaseen ja kuolemanjälkeiseen elämään. Miehistä näin uskoo joka kymmenes mutta naisista viidennes. Naiset uskovat miehiä useammin myös jälleensyntymiseen ja uskonnollisiin ihmeisiin. Moraalikysymyksissä uskonto vaikuttaa erityisesti seksuaali- ja perhe-etiikkaan. Tutkimuksessa mitattiin suhtautumista homoseksuaalisuuteen kysymyksellä: ”Onko mielestänne väärin vai ei, jos kahdella samaa sukupuolta olevalla aikuisella on sukupuolisuhde?” Turkki näyttäytyy kansainvälisessä vertailussa homoseksuaalisuuteen kielteisimmin suhtautuvana maana. Sallivimpia asenteet ovat Hollannissa ja Belgiassa. Kaikki Pohjoismaat sijoittuvat vertailun sallivaan päähän. Suomalaisista 24 prosenttia on sitä mieltä, että homoseksuaaliset suhteet ovat aina väärin. Toisaalta 47 prosenttia ajattelee, että homoseksuaaliset suhteet eivät ole lainkaan väärin. Suomessa miehet suhtautuvat naisia torjuvammin samaa sukupuolta olevien sukupuolisuhteisiin. Naisista 54 prosenttia katsoo, että samaa sukupuolta olevien suhteet eivät ole lainkaan väärin, kun miehistä tätä mieltä on 38 prosenttia. Vastaajan jumalausko, uskonnollinen osallistuminen ja käsitys Raamatusta vaikuttavat käsityksiin homoseksuaalisuudesta. Vakaasti Jumalaan uskovista puolet katsoo, että homoseksuaaliset suhteet ovat aina väärin. Mitä epäilevämpi on usko Jumalaan, sitä sallivampi on suhtautuminen homoseksuaaleihin. Ei-uskovista vain joka kymmenennen mielestä samaa sukupuolta olevien suhteet ovat aina väärin. Uskonnollista osallistumista ja raamattukäsitystä tarkasteltaessa erot homoseksuaalisiin suhteisiin asennoitumisessa muodostuivat vieläkin suuremmiksi. Suomalaisten enemmistö (73 %) hyväksyy esiaviolliset suhteet täysin. Naisten ja miesten välillä ei ole juuri eroja. Tulos poikkeaa aiempien tutkimusten tuloksista. Niissä miehet ovat tavallisesti näyttäytyneet naisia vapaamielisempinä. Avioliiton ulkopuolisiin sukupuolisuhteisiin suomalaismiehet sen sijaan suhtautuvat edelleen naisia sallivammin. Runsaat puolet miehistä ja kolme viidestä naisista vastasi, että sukupuolisuhde avioliiton ulkopuolella on aina väärin. Kuitenkin vain muutama prosentti suomalaisista ajattelee, että avioliiton ulkopuoliset suhteet eivät ole lainkaan väärin. Sukupuoli vaikuttaa myös aborttia koskeviin asenteisiin. Miehistä 64 prosenttia ja naisista 59 prosenttia ei pidä aborttia lainkaan vääränä silloin, kun lapsella on todennäköisesti vakava vamma. Naiset suhtautuvat myös taloudellisista syistä tehtävään aborttiin jossain määrin miehiä kielteisemmin. Naisista vajaa neljännes ja miehistä vajaa viidennes pitää taloudellista syistä tehtävää aborttia aina vääränä. Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston julkaisema raportti perustuu kansainväliseen vuonna 2008 kerättyyn International Social Survey Programme (ISSP) –kyselyaineistoon. Tutkimukseen osallistui yli 50 000 vastaajaa 34 maasta. Suomesta vastaajia oli 1136. Kysely kohdistui 15–74-vuotiaisiin. Tutkimuksen suomalaisessa aineistossa uskonnollisuus määrittyy lähes poikkeuksetta kristilliseksi. Vastaajista 79 prosenttia kuuluu kirkkoon. Teija Hautanen Ketola, Kimmo & Niemelä, Kati & Palmu, Harri & Salomäki, Hanna (2011) Uskonto suomalaisten elämässä. Uskonnollinen kasvatus, moraali, onnellisuus ja suvaitsevaisuus kansainvälisessä vertailussa. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto. Tutkimuksessa käytetyt aineistot ISSP 2008 Suomen aineisto ja koko ISSP 2008 ovat maksutta tilattavissa Yhteiskuntatieteellisestä tietoarkistosta tutkimus- ja opetuskäyttöön. Aineiston voi ladata koneelleen myös Saksan data-arkiston ZACAT-palvelusta.Tutkimuksen suomenkielinen kyselylomake on luettavissa tietoarkiston sivuilla. |


