Naisehdokkailla laihemmat vaalibudjetit kuin miehillä
Eduskuntavaalikampanjalla ja siihen satsatuilla euroilla on ehdokkaan menestymisen kannalta huomattavan suuri merkitys. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa edustajanpaikan saaneiden miesten kampanjakustannukset olivat keskimäärin 40600 euroa, naisten 35400 euroa. Eroa oli keskimäärin runsaat 5200 euroa miesten hyväksi. Eduskuntaan valittiin 116 miestä ja 84 naista.
Vaalirahoitusilmoitukset vaaditaan ainoastaan eduskuntaan valituilta ja varaedustajilta, joten valittujen ja kaikkien valitsematta jääneiden välinen vertailu ei ole mahdollista. Varasijalle jääneiden keskimääräiset vaalikulut olivat vuonna 2007 kymmenisen tuhatta euroa pienemmät valintakynnyksen ylittäneiden kustannuksiin verrattuna.
Vuonna 2007 suurin henkilökohtainen kampanjakassa, 119300 euroa, oli kokoomuksen Eero Lehdellä. Myös vaalien ylivoimaisella äänikuninkaalla Sauli Niinistöllä vaalikulut olivat yli 100000 euroa. Naisista 100000 euron rajan ylitti vain keskustan Paula Sihto.
Pienin vaalikassa oli Perussuomalaisten Pirkko Ruohonen-Lernerillä ja Pertti ”Veltto” Virtasella. He kumpikin kampanjoivat noin parilla tuhannella eurolla.
Naiset käyttävät enemmän omia rahojaan, yritysten tuki virtaa miehille
Nais- ja miesehdokkaiden vaalirahoituksen profiilit ovat erilaiset. Yritykset tukivat vuonna 2007 eduskuntaan päässeitä miehiä huomattavan avokätisesti. Miesedustajat saivat keskimäärin runsaat 11200 euroa ja naiset 4800 euroa yritysten vaalirahaa. Suurimmillaan yritysten tuki ehdokasta kohden oli kokoomuksessa, keskustassa ja RKP:ssä.
Myös yksityiset henkilöt ja muut rahoittajat tukivat miehiä suuremmilla summilla kuin naisia. Jälkimmäinen sisältää etujärjestöjen, yhdistysten ja säätiöiden antaman vaalirahoituksen. Puoluejärjestöjen maksaman tuen osalta sukupuolten välinen ero jäi vuonna 2007 pieneksi.
Naisehdokkaat ovat kompensoineet vähäisempää ulkopuolista tukea sijoittamalla vaalikampanjaan enemmän omaa rahaa. Eduskuntaan valittu nainen maksoi omasta pussistaan keskimäärin 14200 euroa, mies 12000 euroa.
Vuoden 2007 vaaleissa eduskuntaan valitut sukupuolen mukaan, rahoitusmuotoa käyttäneiden osuus ja kustannusten keskiarvo euroina
| | Naiset, % | Naiset, keskiarvo | Miehet, % | Miehet, keskiarvo |
| Omat varat | 94 | 14 200 | 92 | 12 000 |
| Tuki poluejärjestöiltä | 80 | 5 100 | 71 | 4 900 |
| Tuki yksityishenkilöiltä | 81 | 2 600 | 74 | 3 500 |
| Tuki yrityksiltä | 64 | 4 800 | 80 | 11 200 |
| Muu tuki | 74 | 8 600 | 79 | 9 400 |
| Kulut yhteensä | | 35 400 | | 40 600
|
Naisten vaalikampanjassaan käyttämän oman rahan suhteellinen osuus korostuu, kun eduskuntaan valittujen naisten yhteenlaskettuja vaalikuluja tarkastellaan tyypeittäin. Omat varat muodostivat 2007 valituksi tulleiden naisten kokonaisbudjetista 40 %. Miesedustajilla vastaava osuus oli 29 %. Valintakynnyksen ylittäneiden miesten vaalieuroista yli neljännes oli peräisin yrityksiltä, naisten kokonaisbudjetista yritysrahan osuus oli vain 14 %.
Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa valituksi tulleiden ehdokkaiden vaalikulujen jakautuminen kulutyypin ja sukupuolen mukaan

Edustajien vaalikuluissa on jokin verran vaalipiirikohtaisia eroja. Puolue ja sukupuoli selittävät kuitenkin suuremman osan vaalibudjetin vaihtelusta kuin vaalipiiri.
Vaalirahoituslain uudistus ei tuonut kampanjakattoa
Useissa Euroopan maissa vaalirahoitusta suitsitaan lakisääteisellä kampanjakatolla. Suomessa puolue- ja vaalirahoituksen uudistamista selvittänyt toimikunta esitti vuonna 2009 jättämässään mietinnössä eduskuntavaalien ehdokkaille 50 000 euron kampanjakattoa. Kampanjakatto ei eduskunnan vuonna 2010 hyväksymään vaalirahoituslakiin kuitenkaan sisälly. Henkilökohtaiseen vaalikampanjaan käytetyn kokonaissumman rajoittaminen olisi saattanut osaltaan tasoittaa naisehdokkaiden tietä eduskuntaan.
Huhtikuun 2011 eduskuntavaalien ehdokkaiden vaalirahoitusilmoituksia julkaistaan maaliskuusta alkaen osoitteessa www.puoluerahoitusvalvonta.fi. Ehdokkailla ei ole velvoitetta ilmoittaa saamistaan tuista ajantasaisesti. Eduskuntaan valittujen ja varaedustajien tulee jättää vaalirahoituksestaan ilmoitus kahden kuukauden kuluessa vaalituloksen vahvistamisesta. Voimassa olevan vaalirahoituslain mukaan ehdokkaan on ilmoitettava tuen lähde, jos summa on yli 1500 euroa. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa ilmoitusvelvollisuuden raja oli 1700 euroa. Yksittäinen ehdokas tai hänen tukiryhmänsä ei saa vastaanottaa samalta tukijalta enempää kuin 6000 euroa.
Lähteenä selvityksessä on käytetty eduskuntaan vuonna 2007 valittujen ehdokkaiden vaalirahoitusilmoituksissaan ilmoittamia tietoja, ks. www.vaalit.fi.
Sari Pikkala
18.2.2011